lauantai, 18. kesäkuuta 2011

Uusi osoite.

Google-tilien kanssa sekoiltuani päätin muuttaa blogini kanssa uuteen osoitteeseen:

raspberry--swirl.blogspot.com

lauantai, 28. toukokuuta 2011

Tohtorit on promovoitu.

(Kuva täältä.)
Nyt on sitten Vaasan yliopiston tohtoripromootio munkin osalta paketissa. Kävin tänään vielä valokuvaamassa promootiopurjehdukselle lähtöä kampuksen rannassa. Torstaina olin 13 tuntia töissä ja eilen yhdeksän. Mutta mukavaa oli, ja oli todella hienoa nähdä koko tilaisuus harjoituksista aina purjehdukseen asti. Ja sainpa vielä torstai-iltana pitkän päivän päätteeksi nauttia illallisbuffetin antimista, joten ei valittamista.

Kuvia ja tunnelmia voi käydä katselemassa mm. täällä.

sunnuntai, 22. toukokuuta 2011

Pitkästä aikaa.

Nyt kun taas on aikaa hengähtää, niin voisin päivitellä taas vähän blogia.

Töissä siis pitää kiirettä, ja ensi viikolla vielä tavallistakin enemmän, kun on se tohtoripromootio. Kävin perjantaina ostamassa jakun kyseistä tilaisuutta varten. Hintalapussa komeili 49,95 ja päätin olla valmis maksamaan sen summan jakusta, jota todennäköisesti kuitenkin tulen käyttämään myös muissa juhlissa. Kassalla selvisikin, että jakku maksoi vain kympin. Se oli unohdettu nostaa muiden alennustuotteiden mukana eri rekkiin. Olin kyllä todella iloinen.



Tilasin myös hiljattain Dermoshopista muutamalla kympillä tuotteita, joista hiuksiin jätettävä hoitosuihke ansaitsee erityismaininnan. Ikinä ei ole hiukset olleet niin sileät ja helposti harjattavat. Myös uudet viimeaikaiset tuttavuudet Freemanin kurkkua sisältävä peel-off-naamio sekä Garnierin läpinäkyvä suihkeaurinkosuoja yllättivät positiivisesti.

Viimeisenä kuvasarja Nuppu-kissastamme, joka tykkää oleskella vähän kummallisissa paikoissa.

Nuppu pyykkikorissa.

Nuppu siivousämpärissä.

Nuppu muovikassissa.

maanantai, 2. toukokuuta 2011

Jääkiekkoa.

Pääsiäisestä ja vapusta on nyt selvitty - sanan kaikissa merkityksissä. Aika paljon nyt tuntuu siltä, ettei alkoholiin tarvitse koskea taas vähään aikaan.

Muutenkin olisi ehkä syytä palata ruotuun ravintoasioissa, toisin sanoen olisi varaa jättää herkut pois ruokavaliosta. Ja salilla käymisessäkin on ollut pitkiä taukoja, kun siitepölyallergia on tehnyt mun olosta miltei sietämättömän uupuneen. Tänään kyllä kävin siellä aamulla, koska mulla on töistä lomaa tämä päivä ja arkiaamuisin salilla ei ole juuri ketään.

Koetan nyt nauttia lempikuukaudestani täysin rinnoin, jos vain allergia sen sallii. Myös jääkiekon MM-kisoista saa nauttia taas, tänään illalla Suomi-Latvia. Mahtavaa.

sunnuntai, 10. huhtikuuta 2011

Vihdoin kevät!

(Kuva täältä.)
Neljäs päivä viisaudenhampaan poiston jälkeen, ja kaikki on sujunut paremmin kuin hyvin. Itse operaatio oli hyvinkin nopea ja tuskaton, eikä jälkisärkyä ole ollut nimeksikään. Olen ottanut kolmena ensimmäisenä iltana varmuuden vuoksi Burana 600:n, vaikka olisin todennäköisesti pärjännyt vallan mainiosti ilmankin. Halusin vain turvata kunnolliset yöunet. Vielä kun tämä ikenen turvotus lähtisi, niin kaikki olisi taas normaalilla tolalla.

Vanhemmat ovat tulossa käymään täällä meillä pääsiäisenä, joten pitää pikkuhiljaa alkaa suunnitella jotain suursiivouksen tapaista. Ehkä ihan hyvä, että tulee silloin tällöin vieraita niin, että joutuu ihan oikeasti siivoamaan kunnolla. Ja olen niin innoissani keväästä, nyt kun ei varmaan enää sada lunta. Olen parantumaton kevät-ihminen, rakastan toukokuuta ja sitä, kun puut alkaa vihertää. Mistä tulikin mieleen, että pitää hakea allergialääkkeitä pian. Siitepölyaöllergiasta huolimatta kevät on mun ehdoton suosikkivuodenaika.

Nyt syvennyn MTV3:n sunnuntai-iltapäivän leffaan, Lorenzon öljyyn. Mahtava elokuva.